— Te sitä olette alati puuhassa! — sanoi Oblomov kerrankin hänelle.
Emäntä naurahti ja ryhtyi jälleen huolellisesti vääntämään kahvimyllyn veiviä ja hänen kätensä tekivät niin sukkelasti ympyriä että Oblomovilla aivan vilisi silmissä.
— Ihanhan te väsytätte itsenne, — jatkoi hän.
— Eikö mitä, minä olen niin tottunut, — vastasi emäntä huristaen kahvimyllyänsä.
— Mutta kun ei satu olemaan työtä, mitäs te silloin teette?
— Satukko olemaan työtä? Työtähän riittää aina — vastasi emäntä: — aamuisin täytyy puuhata päivällistä, päivällisen jälkeen ommella ja illaksi on illallinen valmistettava.
— Syöttekö sitten illallista?
— Kuinkas muuten — syömmepä hyvinkin. Juhla-aattona käymme iltakirkossa.
— Se on mukavaa, — kiitteli Oblomov. — Missä kirkossa te käytte?
— Syntymisen kirkossa: se kuuluu meidän seurakuntaamme.