Sakariias oli vaiti ja katsoi häneen melkein suoraan silmiin eikä syrjäsilmin niinkuin tavallisesti.
— Häh? — kysyi Oblomov katsahtaen kummastuneena häneen: — onko piirakka valmis vai mitä sinulla on sanomista?
— Oletteko löytänyt jo toisen asunnon? — kysyi vuorostaan Sakariias.
— En vielä. — Vaan miksi sitä kysyit?
— Ka kun minä en ole vielä kaikkia tavaroita purkanut: astialaatikoita, vaatearkkuja ja muuta, mitä on ullakolla vuoren kokoinen läjä. Käskettekö purkaa vai mitä?
— Älä huoli pitää kiirettä, — sanoi Oblomov hajamielisesti: — minä odotan tässä ensin vastausta maalta.
— Häät taitavat tulla pidettäväksi vasta joulun jälkeen? — lisäsi
Sakariias.
— Mitkä häät? — kysyi Oblomov äkisti nousten seisaalleen.
— Tiedetäänhän tuo, mitkä: teidän omat häänne! — vastasi Sakariias varmasti aivankuin asia aikoja sitten olisi päätetty. — Tehän menette naimisiin?
— Mi-mi-nä-kö me-me-nen nai-misiin! Kenen kanssa — huudahti Oblomov kauhistuneena ahmien Sakariiasta kummastuksesta muljottavin silmin.