Emäntä naurahti.
— Miksi te puuhaatte niin paljon minun tähteni? Minua tosiaankin hävettää.
— Ei se ole mitään, se kuuluu minun taloudellisiin tehtäviini, teillä ei ole ketään, joka sukista huoltapitäisi, vaan minulle se on mieluista työtä, — jatkoi emäntä. — Siinä on kaksikymmentä paria, jotka eivät mihinkään kelpaa, niitä ei enää kannata parsia.
— Ei tarvitse, olkaa hyvä ja antakaa kaiken vain olla, mitä te näistä rääsyistä huolehditte! Minä voin ostaa uusia…
— Antaakko olla, miksikä? Kas näihin kaikkiin voipi vielä kutoa jatkot, — ja emäntä alkoi vilkkaasti lajitella sukkia.
— Vaan istukaahan toki, olkaa niin hyvä, miksi te seisotte? — pyysi
Oblomov kohteliaasti.
— Ei, kiitän nöyrimmästi, mutta minulla ei nyt ole aikaa sulloa niitä sisään, — vastasi emäntä taas poistuen tuolin luota. — Tänään on meillä pyykinpesu ja täytyy, laittaa järjestykseen kaikki liinavaatteet.
— Te olette itse ihme ettekä emäntä! — virkkoi Oblomov pysähyttäen silmänsä tuon naisen kaulaan ja rintaan.
Emäntä naurahti.
— Kuinkas siis tehdään, — kysyi hän: — kudotaanko jatkot sukkiin? Minä voin tilata pumpulilankaa. Meille tuopi sitä eräs maalais-akka, sillä täällä ei sitä kannata ostaa, se kun on niin löyhää.