— Voi kyllä, Ivan Matvejevitsh: tässä olen teille siihen elävänä todistuksena — minä! Kuka minä olen? Mitä minä olen? Menkää kysymään Sakariiakselta ja hän teille vastaa: "Se on herra!" Niin, minä olen herra, enkä osaa mitään tehdä! Tehkää te jos ymmärrätte, auttakaa, jos voitte ja ottakaa vaivoistanne mitä tahdotte — siinä minun koko oppini!
Oblomov alkoi kävellä pitkin huoneen lattiaa, vaan Ivan Matvejevitsh seisoi paikallaan ja käännähti joka kerta koko ruumiillaan sitä nurkkaa kohti, mihin päin Oblomov kulloinkin kulki. Molemmat olivat jonkun aikaa vaiti.
— Missä olette te opissa käynyt? — kysyi Oblomov pysähtyen jälleen virkamiehen eteen.
— Minä alottelin kimnaasissa, vaan kuudennelta luokalta pitäen otti isä minut pois ja toimitti lääninhallitukseen. Mitäs se nyt minun oppini on! Koulussa oli lukua ja kirjoitusta, kielioppia ja aritmetiikkaa, vaan sen pitemmälle en päässyt. Miten-kuten kykenin palvelukseen ja siinä minä sitten hiljakseen olen puikkelehtinut. Toista se on teidän tietonne: te sitä olette ollut oikeassa opissa…
— Niin, — myönsi Oblomov huokaisten: — se on totta että minä olen läpikäynyt oppijakson korkeammassa matematiikassa, valtiotaloudessa ja oikeustieteissä, mutta käytännölliseen toimeen en vain ole kyennyt. Niinkuin näette, vaikka olen opiskellut korkeampaa matematiikkaa, en kuitenkaan tiedä, paljonko minulla on edes tuloja vuodessa. Kun minä sinne maalle silloin matkustin ja kuuntelin ja katselin, mitenkä siellä meillä ja muilla tehtiin, niin ei se ollenkaan vastannut sitä samaa, mitä olin kirjoista lukenut. Minä saavuin takaisin tänne kaupunkiin ja ajattelin että kai minä tiedoillani valtiotaloudessa jotenkuten mieheksi suoriudun… Mutta minulle sanottiin että tieteet kelpaavat minulle ajan pitkään ehkä vasta vanhoilla päivillä, vaan sitä ennen täytyy palvella virka-asteissa ja siihen tarvitaan yksistään kyky kirjoitella asiapapereita. Ja sentähden en minä ole kelvannut asioihin niinkuin te, vaan olen tullut ainoastaan herraksi, — päättäkää siis itse, kuinka tässä enää voi pulasta päästä.
— Voi kyllä, ei se mahdotonta ole, — virkkoi vihdoin Ivan
Matvejevitsh.
Oblomov seisahtui vastapäätä häntä ja odotti, mitä toisella oli sanottavaa.
— Voipihan kaiken tämän antaa toimeksi asiantuntevalle miehelle ja siirtää valtakirjankin hänelle, — lisäsi Ivan Matvejevitsh.
— Vaan mistäs ottaa sellaisen miehen? — kysyi Oblomov.
— Minulla on virkakumppani Esaias Fomitsh, joka vähän änkyttää puhuessaan, mutta on toimelias ja asiantunteva mies. Kolme vuotta on hän hoitanut suurta maaomaisuutta, vaan tilanomistaja hänet pani pois ainoastaan siitä syystä että hän änkyttää. Sitten se tuli palvelukseen meidän virastoomme.