— Mutta voipiko häneen luottaa?
— Olkaa huoleti, se on mitä rehellisin sielu! Se kuluttaa vaikka omat varansa loppuun vain kelvatakseen esimiehilleen. Kahdettatoista vuotta se jo on meillä palveluksessa.
— Kuinkas hän pääsee matkustamaan, jos hän on kiinni virassa?
— Ei se mitään, ottaa vain virkavapautta neljäksi kuukaudeksi. Suvaitkaa tehdä päätös, niin minä tuon hänet tänne. Vaan eihän se tietysti ilman edestä ole matkustava…
— Eipä tietystikään, — vakuutti Oblomov.
— Suvaitkaa hänelle antaa kyytirahat ja ruokarahat niin moneksi vuorokaudeksi kuin tarvitsee, ja sitten kun toimi on suoritettu, voitte maksaa hänelle palkkion sopimuksen mukaan. Kyllä se lähtee, olkaa varma!
— Minä olen teille hyvin kiitollinen: te pelastatte minut suurista puuhista, — sanoi Oblomov ojentaen hänelle kätensä. — Mikä hänen nimensä olikaan?…
— Esaias Fomitsh Zatjertti, — toisti Ivan Matvejevitsh pyyhkäisten pikaisesti kättään toisen hihan päällyksellä, ja otettuaan hetkeksi vastaan Oblomovin ojentaman käden, piiloitti omansa heti hihan sisään. — Minä puhelen huomenna hänen kanssaan ja tuon hänet tänne.
— Niin, tulkaa molemmat päivälliselle minun luokseni, niin neuvottelemme asiasta. — Kiitoksia nyt hyvin, hyvin paljon! — puheli Oblomov saattaessaan Ivan Matvejevitshia ovelle.
10.