Oblomov ilmestyi niin äkkiä hänen eteensä, että Olga ihan vavahti, ojensi sitten lempeästi ja hymyillen kätensä Oblomoville, mutta hänen silmänsä ikäänkuin yhä lukivat kirjaa ja hän näytti hajamieliseltä.
— Oletko yksin kotona? — kysyi Oblomov.
— Olen, täti matkusti Tsarkoje Seloohon ja pyysi mukaansa, vaan minä en lähtenyt. Me saamme syödä päivällistä melkein kahden kesken, ainoastaan Maria Semjonovna tulee pöytään, muuten en minä olisi voinutkaan sinua vastaanottaa. Tänään et siis saata ilmoittaa tädille — voi kuinka tämä on ikävää kaikki! Mutta huomenna kyllä … — lisäsi neito hymyillen. — Vaan mitäs sulhasmies olisi arvellut, jos morsian tänään olisi matkustanut Tsarskoje-Seloohon? — kysyi hän leikillisesti.
Oblomov oli vaiti. — Miksi olet niin huolestuneennäköinen? — jatkoi
Olga.
— Minä olen saanut kirjeen maalta, — virkkoi Oblomov yksitoikkoisesti.
— Missä se on? Onko se sinulla mukana? Oblomov antoi hänelle kirjeen.
— En minä tästä saa mitään selvää, — sanoi neito katseltuaan paperia.
Oblomov otti häneltä kirjeen ja luki sen ääneen. Olga näytti miettiväiseltä.
— Mitäs siis nyt aijot tehdä? — kysyi hän vaitiolon perästä.
— Minä olen tänään neuvotellut, emännän veljen kanssa, — vastasi
Oblomov; — ja hän suosittelee minulle asiamieheksi Esaias Fomitsch
Zatjerttia; hänelle annan minä toimeksi järjestää kaikki asiat…