— Kuinka voit luottaa vieraaseen, tuntemattomaan mieheen! — virkkoi Olga ihmetellen. — Hänenhän on kannettava verot, otettava selko talonpojista, tarkastettava viljan-myöntiä…
Emännän veli sanoo että se mies on mitä rehellisin sielu ja on palvellut hänen kanssaan jo kahdettatoista vuotta… Kuuluu ainoastaan hiukan änkyttävän…
— Vaan millainen mies on sinun emäntäsi veli itse? Tunnetko sinä hänet?
— Enhän minä, vaan hän näyttää sellaiselta säntilliseltä ja toimeliaalta mieheltä, ja sitä paitsi asun minä hänen talossaan niin ettei tuo toki kehdanne minua pettää!
Olga istui ääneti luoden silmänsä alaspäin.
— Muutenhan minun täytyisi itseni matkustaa, — selitti Oblomov: — ja minun täytyy tunnustaa ettei tee mieli. Minä olen kokonaan vieraantunut matkustamisesta pitkin maanteitä, varsinkin talvisaikaan … en ole koskaan talvisin toki matkustellutkaan.
Olga katsoi yhä alaspäin liikutellen jalkineensa kärkeä.
— Ja vaikka minä sinne matkustaisinkin itse, — pitkitti Oblomov: — niin eihän siitä olisi kerrassa mitään hyötyä: en minä saisi selkoa mistään, talonpojat minut siellä pettäisivät, kylänvanhin sanoisi mitä tahtoisi — minun täytyisi uskoa kaikkea, ja ne antaisivat minulle rahaa vain sen minkä hyväksi näkisivät. Voi ettei se Andrei ole täällä: hän se kyllä kaiken laittaisi kuntoon! — lisäsi hän katkerasti.
Olga naurahti, mutta hänellä naurahtivat ainoastaan huulet eikä sydän, sillä sydämmessä tuntui karvaalta. Hän alkoi tuijottaa ikkunaan hieman siristäen toista silmäänsä ja seuraten katseellaan jokaista ohiajavaa vaunua.
— Se asiamies kuuluu ennen hoitaneen suurta maatilaa, — jatkoi Oblomov: — vaan maanomistaja hänet oli pannut pois juuri siitä syystä vain että se änkyttää. Minä annan siis hänelle valtakirjan ja korjaussuunnitelman: hän toimittaa rakennusainesten ostokset, kantaa verot, myöpi viljan, tuopi rahat, ja silloin… Kuinka iloinen minä olenkaan, rakas Olga, — puheli Oblomov suudellen neidon kättä: — ettei minun tarvitse jättää sinua yksiksesi! En kestäisi eroa! Ilman sinua yksin siellä maalla … se olisi kauheata. Mutta nyt vasta meidän täytyykin olla oikein varovaisia.