— No, jumalankiitos, — virkkoi Oblomov miltei kyynelet silmissä: — olen niin iloinen, Andrei, salli minun suudella sinua, ja juokaamme hänen maljansa!
He tyhjensivät kumpikin maljansa samppanjaa.
— Missä hän nykyään on?
— Nykyään on hän Sveitsissä, vaan syksyksi palaa hän tätinsä kanssa takaisin ja matkustaa omalle maatilalleen. Sitä varten minä nyt oikeastaan olenkin täällä, täytyy näet vielä puuhata asiat loppuun ja käydä toimistossa. Parooni jätti asiat kesken, kun oli aikonut kosia itselleen Olgaa…
— Niinkö? Vai oli se siis totta, — kysyi Oblomov: — no, mitäs tyttö siihen?
— Tietysti antoi rukkaset. Parooni suuttui ja matkusti tiehensä, ja nyt saan minä koreasti ajaa asiat perille. Tällä viikolla kaikki loppuu. No, kuinkas ovat sinun asiasi sitten? Mitä varten sinä tähän piilopesään olet pujahtanut?
— Täällä on niin rauhallista ja hiljaista, Andrei; ei kukaan häiritse minua…
— Mistä niin?
— Työtä tekemästä…
— Herranen aika! sama Oblomofkahan tämä on kuin ennenkin, ja vielä iljettävämpi,—lausui Stolz katsellen ympärilleen. — Lähdetäänpäs maalle, kuule Ilja.