— Ei, ei, vaan se, joka söi päivällistä Iljan päivänä.
— Stolzko? — änkytti Oblomov hätäytyneenä tirkistellen ympärilleen että mihin päästä pakoon: — Hyvä-isä! mitä hän sanoo, kun näkee… Sanokaa että olen matkustanut pois! — lisäsi hän kiireesti ja pakeni emännän huoneeseen.
Anisja kerkesi parahiksi vierasta vastaan. Agata Matvejevna oli ehtinyt toimittaa hänelle käskyn. Stolz uskoi, mutta ihmetteli, kuinkas se Oblomov ei ollut kotona.
— No, sano, että minä tulen kahden tunnin päästä kotiin päivälliselle — kuiskasi Oblomov: ja että olen mennyt vain vähän kävelemään kaupungin puutarhaan.
— Hän palaa päivälliseksi! — toimitti Anisja säikähdyksissään.
— Hän palaa päivälliseksi! — toisti kauhistuksissaan myös Agata
Matvejevna Oblomoville.
— Täytyy valmistaa toinen päivällinen, — päätti tämä käyden äänettömäksi.
Emäntä käänsi häneen katseen, joka oli täynnä kauhua. Hänellä oli jälellä kaikkiaan vain puoli ruplaa, ja kuukauden ensi päivään, jolloin veli oli antaja rahat, oli vielä kymmenen päivää. Ja velaksi ei kukaan anna.
— Emme ehdi, Ilja Iljitsh, — huomautti hän arasti: — syököön, mitä on…
— Ei hän syö tällaista, Agata Matvejevna, kalavelliä ei hän voi kärsiä eikä syö edes sterlettilientä; lampaanlihaa ei hän myöskään suuhunsa ota.