Stolz kuunteli häntä hiukan rypistäen kulmiaan.
— Kenen luulet sinä kaiken tämän ruuan valmistavan? Anisjanko?
Ehei! — pitkitti Oblomov. — Anisja hoitelee kananpoikia, kastelee
kaaliksia ryytimaassa ja pesee lattioita, vaan tämän kaiken tekee
Agata Matvejevna.
Stolz ei koskenut lampaanpaistiin eikä piimäpiirakoihin, pani kahvelin pois, ja katseli millä ruokahalulla tätä kaikkea ahmi suuhunsa Oblomov.
— Nyt sinun ei enää tarvitse nähdä minulla paitaa nurinpäin päällä, — hölisi yhä Oblomov nälkäisesti imeskellen luupalasta: — hän pitää huolen kaikesta, näkee kaikki eikä ole olemassa ainoatakaan parsimatonta sukkaa — ja kaiken hän itse tekee. Ja kuinka se osaa kahvia keittää! Saat nähdä, jahka kestitsen sinua syötyä.
Stolz kuunteli vaitiollen, huolestunein kasvoin.
— Nyt hänen veljensä on muuttanut pois, se tässä aikoo naimisiin, sentähden ei talous näes ole niin loistava kuin ennen. Kaikki se tässä ennen emännän käsissä ihan kiehui. Aamusta iltaan se vain lenteli ympäri torit ja kauppapihat… Kuules kun sinulle sanon, — päätti Oblomov huonosti halliten kieltään: — anna minulle pari-kolme tuhatta, jotta en tarvitsisi sinua kestitä lehmänkielellä ja lampaanpaistilla; kokonaisen sammin minä kannattaisin pöytään, lohentongot ja ensiluokan härkäpaistit. Ilman kokkiakin se Agata Matvejevna ihan ihmeitä tekisi — jumaliste tekisi!
Hän kulautti vielä pikarillisen viinaa.
— Juohan, Andrei, ka juohan: tämä on mainiota viinaa! Sellaista ei sinulle Olga Sergejevnakaan tee! — puhui hän pehmeästi. — Kyllä se osaa laulaa sen "Casta divan", vaan tällaista viinaa ei se osaa valmistaa! Eikä se osaa tehdä tällaista kananpoika- ja sienipiirakkaa! Tällaista sitä leivottiin ennen vain Oblomofkassa. Ja se se vasta hyvä on ettei ole kokkia, jumalaties minkäsiivoisin käsin se piirakkaa höystäisi, vaan tämä Agata Matvejevna on itse siisteys.
Stolz kuunteli tarkkaavaisesti korvat höröllä.
— Ja ai kuinka sillä ennen oli valkoiset kädet, — jatkoi Oblomov aikalailla humaltuneena viinasta: — ei olisi ollut synti niitä suudella. Nyt ne ovat tulleet karkeiksi, se kun itse tekee kaikki työt. Itse se tärkkää minulle paidatkin! — selitti Oblomov tunteellisesta, miltei kyynelet silmissä. — Jumaliste, niin tekee, itse olen nähnyt. Muista ei vaimo pidä sellaista huolta — ei maar! Mainio muija se on tuo Agata Matvejevna! Heh, Andrei! Muutappas sinä tänne sen Olga Sergejevnan kanssa, vuokraa täällä huvila, silloin sitä elettäisiin, heh. Lehdossa ruvettaisiin teetä juomaan, Iljanperjantaina mentäisiin Ruutitehtaalle ja perässä tulisi vankkuri täynnä eväitä ja samovaari. Sinne nurmelle levitettäisiin matto ja siinä köllötettäisiin! Agata Matvejevna opettaisi Olga Sergejevnankin emännöimään, opettaisippa hyvinkin! Nyt tässä vain on huonosti käynyt, kun se veli on muuttanut pois, vaan jos meille annettaisiin kolme-neljä tuhatta, niin minä sinulle panettaisin pöytään sellaisia kalkkunoita että…