— Sinähän saat viisi tuhatta minulta! — sanoi yhtäkkiä Stolz. —
Mihin sinä ne panet kaikki?
— Entäs velka? — livahti yhtäkkiä Oblomovin suusta.
Stolz hypähti paikaltaan.
— Velkako? — toisti hän. — Mikä velka se on? Ja kuni uhkaava opettaja katsahti hän piiloutuvaa koulupoikaa.
Oblomov oli samassa vaijennut. Stolz istuutui hänen eteensä sohvalle.
— Kenelle sinä olet velkaa? — kysyi hän. Oblomov selvisi hiukan ja havahtui.
— En kenellekkään, minä vain valehtelin, — sanoi hän.
— Ei, nyt sinä valehtelet ja vielä taitamattomasti. Mitä se on? Mikä sinua vaivaa, Ilja? Ahaa! Tätäkö se siis merkitsee lampaanpaisti ja hapanviini! Sinulla ei ole rahaa! Mihin sinä ne panet?
— Minä olen tosiaan velkaa … jonkun vähän — emännälle ruokavaroista … änkytti Oblomov.
— Lampaanlihasta ja lehmänkielestä! Ilja, puhu suoraan, mitä sinun luonasi tapahtuu? Mikä juttu tämä on: veli on muuttanut pois ja talous on ruvennut menemään huonosti… Tässä on jotakin sotkua. Paljonko olet velkaa?