— Minun on tarvis teidän kanssanne vähän puhella, — sanoi Stolz kohteliaasti.
— Olkaa hyvä ja astukaa tänne vierashuoneeseen, minä tulen heti, — vastasi emäntä arasti.
Ja heittäen kaulalleen huivin, astui hän heti toisen perästä vierashuoneeseen sekä istahti sohvan nurkalle. Saalia ei enää ollut niin että hän koetti piiloittaa kätensä huivinsa alle.
— Onko Ilja Iljitsh antanut teille velkakirjan? — kysyi Stolz.
— Ei, — vastasi emäntä tylsistynein katsein ja ihmetyksissään: — eivät he minulle ole mitään kirjaa antaneet.
— Ettäkö ei mitään?
— En minä ole mitään kirjaa nähnyt! — väitti tämä yhä tylsästi kummastuksissaan.
— Velkakirjaa? — toisti Stolz. Emäntä rupesi vähän miettimään.
— Puhuisitte veljen kanssa, — virkkoi hän: — vaan minä en suinkaan ole mitään velkakirjaa nähnyt.
"Lieneekö hän tyhmä vai veijari tuo nainen?" ajatteli Stolz itsekseen.