— Olkaa hyvä; tuossa teille Jumala — — tuossa ovi! — sanoi
Sakariias osottaen pyhänkuvaa ja ovea.
— En minä sinun luoksesi tässä tullut, vaan tätini luo, — mörisi
Tarantjev.
— Menkää Jumalan nimessä! Minä en teitä tarvitse, Mihei Andreitsh, — virkkoi Agata Matvejevna: — veljeni luona te olette ennenkin kulkenut ettekä minun! Te olette minulle huonompi karvainta retikkaa. Juotte, syötte ja vielä haukutte.
— Vai sillä tavalla, täti! Hyvä, kyllä veli antaa teidän tietää! Vaan tuo saa maksaa minulle kunnian häväistyksestä. Missä minun lakkini on? Piru teidät vieköön! Ryöväreitä ja murhaajia te olette! — kiljui hän mennessään pitkin pihaa. — Saat maksaa minulle kunnianhäväistyksestä!
Koira riuhtoi ketjuaan ja herkesi vimmattuun haukuntaan.
Tämän jälkeen eivät Tarantjev ja Oblomov enää toinen-toistaan nähneet.
8.
Stolz ei saapunut vuosikausiin Pietariin. Kerran hän ainoastaan pikimältään pistäysi Olgan maatilalla sekä Oblomofkassa. Ilja Iljitsh sai häneltä kirjeen, jossa Andrei kehoitti häntä matkustamaan kylään ja ottamaan käsiinsä nyt kuntoonpannun maatilan, vaan itse hän Olga Sergejevnan kanssa muutti pois Krimin etelärannalle tehden näin kahdessa tarkoituksessa: asiainsa tähden Odessassa ja vaimonsa terveyden tähden "mikä oli heikontunut synnytyksen jälkeen".
He asettuivat asumaan hiljaiseen sopukkaan meren rannalla. Vaatimaton ja pieni oli heidän talonsa, jonka sisustuksen erityinen tyyli ja ulkonainen rakennusmalli, kuten kaikki koristukset kantoivat isäntäväkensä persoonallisen maun leimaa. Huoneet huokuivat leppoista kaunotaiteellista tunnelmaa, mikä hienosti hiveli järkeä; joka paikasta tuulahti vastaan virkeä aatelma tai loisti ihmistyön ihanuus samoinkuin ympärillä loisti luonnon ikuinen kauneus. Keskellä tauluja ja kuvapatsaita kimalteli kunniapaikalla kullattu Erarin flyygeli.
Viiniköynnökset, muratit ja myrtit peittivät huvilan ylhäältä alas.
Parvekkeelta näkyi meri, toiselta puolelta — tie kaupunkiin.