Ensin uneksui hän tässä kuvassa vain naisen tulevaisuutta ylipäänsä, vaan kun hän sitten täysikasvaneessa, kypsyneessä Olgassaan sai nähdä ei ainoastaan kukoistukseensa puhjenneen kauneuden ylellisyyden, vaan myös voiman, joka oli valmis elämään ja janosi valaistusta ja elämäntaistelua — kaikki oman haaveensa tuntomerkit, niin heräsi hänessä jälleen tuonoinen, miltei jo unohtunut rakkauden kuva, hän alkoi uneksua tätä kuvaansa Olgaksi ja hänestä tuntui että totuus on mahdollinen ilman narrinpukua ja väärinkäytöstä.
Leikkimättä lemmen ja avioliiton kysymyksillä, sekoittamatta siihen mitään muita laskuja, siteitä, rahoja tai virkoja, mietiskeli Stolz kuitenkin sitä, kuinka hänen ulkomainen, tähän saakka väsymätön toimintansa on sointuva yhteen sisällisen perhe-elämän kanssa, ja kuinka hän matkailijasta ja asioitsijasta on muuttuva eukolliseksi kotona-kököttäjaksi? Jos hän tästä ulkonaisesta touhustaan asettuu, niin millä on täyttyvä hänen elämänsä kotioloissa? Lasten kasvattaminen ja sivistäminen, heidän ohjaamisensa elämään ei tietysti ole helppo eikä tyhjä tehtävä, mutta siihen on vielä aikaa ja mitäs hän siihen asti on tekevä?
Kauvan ja usein olivat nämät kysymykset ahdistelleet häntä, vaan ei hän ollut antanut naimattomuutensa raskauttaa elämäänsä eikä hänen päähänsä ollut juolahtanut, silloinkaan, kun sydän sykähti kauniimman sukupuolen läheisyydestä, ottaa niskoillensa avioliiton kahleita. Tästä syystä hän ikäänkuin oli ylenkatsonut myös Olga-impeä, ihaellen häntä ainoastaan kuin suloista lasta, josta on suuria toiveita ja vain leikillä, sivumennen singahutellen tytön janoavaan ja herkkään sieluun uusia, rohkeita aatteita, sattuvia elämänhavainnoita, kehittäen siinä, sen enempää arvelematta ja ennustamatta, ilmiöiden elävää ymmärtämystä ja varmaa katsantokantaa, vaan unhoittaen väliin vihdoin Olgankin ja omat huolimattomat opetuksensa.
Mutta aika-ajoin, nähdessään että tytössä välähteli harvinaisempia hengen kipunoita ja mielipiteitä, ja ettei hänessä ollut valhetta, ettei hän etsinyt yleistä tunnustusta, että tunteet hänessä syttyivät ja sammuivat yksinkertaisesti ja vapaasti, ettei hänessä ollut mitään vierasta, vaan kaikki omaa ja tämä oma niin rohkeata, raikasta ja lujaa — silloin joutui hän ymmälle, mistä tyttö oli kaiken tämän saanut, muistamatta omilta huuliltaan lennähtäneitä neuvoja ja huomautuksia.
Jos hän silloin olisi kohdistanut huomionsa häneen, olisi hän voinut luulla että tyttö astelee melkein yksin omaa tietänsä ja että häntä varjelee äärimmäisyyksiltä ainoastaan tädin pintapuolinen silmälläpito, mutta ettei häntä ensinkään rasita tuo monilukuinen holhoojajoukko eikä se auktoriteetti, mikä kuului seitsemälle hoitajattarelle, mummoille ja tädeille kaikellaisine suku-, perhe- ja säätysääntöineen, vanhettuneine tapoineen ja mielipiteineen; ettei häntä väkisin viedä kuluneelle käytävälle, vaan että hän kulkee uutta polkua, jota myöten hänen on täytynyt raivata uransa omalla älyllään, katsannollaan ja tunteellaan.
Mutta luonto ei häntä millään tällaisella ollut loukannut; täti ei hirmuvaltiaan tavoin hallinnut hänen tahtoaan eikä henkeään, itse arvaili ja ymmärsi Olga paljonkin silmäillen varovaisesti elämään ja kuunnellen muunmuassa ystävänsä puheita ja neuvoja…
Stolz ei tätä pitänyt minään merkillisenä, vaan odotti ainoastaan jonkunverran kehitystä tulevaisuudessa, mutta kaukaisessa tulevaisuudessa, odottamatta suinkaan tytöstä itselleen mitään elämänkumppania.
Mutta Olga ei itserakkaasta kainoudesta pitkään aikaan antanut itsestään selkoa, ja vasta kiusallisen taistelun jälkeen, ulkomailla ollessaan, huomasi Stolz, kuinka yksinkertaiseksi, voimalliseksi ja luonnolliseksi olennoksi hänen unhoittamansa paljonlupaava lapsi oli kehittynyt. Mutta silloin aukeni hänen eteensä vähitellen tuo neidon sielussa hautuva syvä kuilu, jota hän koetti täyttää, vaan jota hän ei koskaan tuntenut saavansa umpeen.
Alussa oli hänen pakko kauvan taistella Olgan elävän luonteen kanssa, hillitä hänen nuoruutensa kuumetta, asetella mielenpuuskia erityisillä keinoilla, antaa tasainen kulku elämälle, joka tosin onnistui vain ajaksi. Sillä tuskin ummisti hän luottavaisesti silmänsä, kun taas nousi hälinä, elämä pulppusi lähteenä, kuului uusi kysymys tuosta rauhattomasta hengestä, ahdistetusta sydämmestä, ja silloin täytyi ruveta rauhoittamaan kiihoittunutta mielikuvitusta, masentamaan tai päinvastoin herättämään itserakkauden tuntoa. Ja neidon vaipuessa miettimään jotakin ilmiötä, riensi Stolz aina antamaan hänelle siihen avaimen.
Usko satunnaisuuksiin ja harhakuvittelun usva alkoivat vähitellen haihtua neidon elämästä. Valoisana ja vapaana avautui hänen eteensä elon avaruus ja niinkuin läpihohtavassa vedessä erotti hän siinä jokaisen pienen kiven, uurteen ja vihdoin puhtaan pohjan.