Eivät he välinpitämättöminä ottaneet vastaan aamun koittoa eivätkä voineet tylsästi vaipua lämpöisen, tähtisen etelänyön hämärään. Heitä piti hereillä alituinen aatteen lento, ikuinen sielun värinä ja tarve ajatella, tuntea ja puhua kahden…
Mikä sitten lienee ollutkin noiden kuumien kiistojen, hiljaisten keskustelujen, lukemisten ja pitkien kävelyretkien tutkimus-esineenä?
Kaikki tyyni. Jo ulkomailla oli Stolz vieraantunut lukemasta ja työskentelemästä yksikseen ja täällä silmä silmää vasten Olgan kanssa ajatteli hän kahden. Töintuskin pystyi hän seuraamaan sitä väsyttävää vilkkautta, millä Olgan aatteen ja tahdon ilmaukset tapahtuivat.
Kysymys, mitä hän on tekevä perheellisenä miehenä, oli jo tyyntynyt ja itsestään saanut ratkaisunsa. Hänen oli pakko pyhittää vaimonsa myös omiin toimiinsa sentähden että ilman puuhaa ja liikettä elämässä tämä olisi läkähtynyt aivankuin vailla ilmaa. Jonkun rakennuksen rakennuttaminen, työt omalla ja Oblomovin tilalla, yhtiön yritykset — ei mitään tehty ilman hänen tietoaan tai osanottoaan. Ei ainoatakaan kirjettä lähetetty ilman että vaimokin ne läpiluki, ei ainoatakaan ajatusta, vielä vähemmin toimeenpanoa päässyt hänen ohitsensa, vaan hän tiesi kaiken, ja kaikki kiinnitti hänen mieltänsä siksi että kiinnitti hänen miehensä mieltä.
Aluksi teki Stolz tämän senvuoksi että oli mahdoton mitään salata vaimoltaan, koska kirjeiden kirjoittaminen, keskustelu asiamiesten ja kaikellaisten urakoitsijain kanssa tapahtui hänen läsnäollessaan, hänen silmäinsä edessä, vaan sitten hän rupesi tätä jatkamaan tottumuksesta, niin että lopuksi muuttui välttämättömäksi hänelle itselleenkin.
Vaimon huomautukset, neuvot, hyväksyminen tai hylkääminen tuli hänelle välttämättömäksi tarkistukseksi, sillä hän näki että tämä ymmärtää asiat yhtä hyvin kuin hän itsekkin. Sakariias se loukkaantui sellaisesta kykeneväisyydestä vaimonsa puolelta ja monet siitä loukkaantuvat, mutta Stolz oli siitä onnellinen.
Mutta lukeminen ja oppiminen se oli vaimon alituisena hengen ravintona ja kehittäjänä. Olga oli kateellinen jokaisen kirjan ja sanomalehtikirjoituksen suhteen, mitä ei hänelle oltu näytetty, ja ihan suuttui, jos miehensä ei katsonut hyväksi näyttää hänelle jotakin mielestään liian vakavaa, ikävää, hänelle käsittämätöntä, ja nimitti moista menettelyä turhantarkkuudeksi, typeryydeksi, jälkeenjäämiseksi, haukkuen rakastettua miestään "vanhaksi saksalaiseksi peruukiksi". Tämän tautta tapahtui heidän välillään eläviä, kiihkeitä näytelmiä.
Vaimo suuttui, vaan mies nauroi, vaimo suuttui vielä pahemmin ja leppyi vasta silloin, kun mies lakkasi pilaa laskemasta ja suostui jakamaan hänen kanssaan ajatuksensa, tietonsa ja kirjansa. Mies ei tyrkyttänyt hänelle oppinutta tekniikkaa voidakseen ylpeillä tuolla typerimmällä kerskauksella että hänellä on "oppinut vaimo". Jos Olgan puheessa olisi ilmaantunut yksikään sana tai vihjaus moiseen vaatimukseen, niin olisi Stolz punastunut pahemmin kuin jos tämä olisi vastannut tylsällä tietämättömyyden katseella johonkin kysymykseen, joka tieteen alalla oli aivan tavallinen, mutta senaikuiselle naiskasvatukselle vielä mahdoton sulattaa. Mies ainoastaan tahtoi, ja vaimo kaksin kerroin, ettei olisi mitään minkä perille ei nainen pääsisi yhtä hyvin kuin mies.
Stolz ei suinkaan piirtänyt hänelle kuvia eikä numeroita, mutta puhui kaikesta, luki paljon, sivuuttamatta turhantarkasti myöskään mitään taloudellista teoriiaa, yhteiskunnallisia tai filosoofisia teoksia, sekä puhui innostuksella ja viehättävästi esittämällä eläviä totuuksia tieteen äärettömästä mailmasta. Erityiskohdat tosin haihtuivat pian Olgan muistista, mutta kehäpiirteet eivät hänen vastaanottavaisesta hengestään koskaan kuluneet pois, eivät vaalenneet värit eikä tukahtunut tuli, millä mies oli valaissut hänelle mailman kaikkeutta.
Stolz värähtelee ylpeydestä ja onnesta huomatessaan, kuinka perästäpäin tämän tulen kipuna hohtaa Olgan silmissä, kuinka kaiku hänelle uskotusta aatteesta soinnahtelee hänen puheessaan, kuinka aate on tunkeutunut hänen tajuntaansa ja ymmärrykseensä, kypsynyt hänen hengessään ja esiin käy hänen sanoistaan, ei kuivana eikä karkeana, vaan naisellisen sulon välkkeessä, ja varsinkin, jos joku hedelmää-tuottava pisara kaikesta puhutusta, läpiluetusta ja kuvatusta on laskeutunut kuni simpukkahelmi hänen elämänsä kirkkaalle pohjalle.