Vaijeten kulkivat he käytävän päähän.
— Miksikäs sinä et vastannut ystävättäresi Sonitshkan kirjeeseen? — kysyi Stolz. — Ja minä kun odotin niin että vähällä olin myöhästyä postista. Se oli jo hänen kolmas kirjeensä, johon et ole vastannut.
— Niin, minä tahdon mitä pikimmin unohtaa hänet … — sanoi Olga ja vaikeni.
— Minä lähetin terveisiä sinulta Bitshurinille, — virkkoi taas Andrei: — hänhän on sinuun ihan rakastunut, kaippa se miestä lohduttaa hiukan, kun ei hänen vehnätilauksensa kerkeä perille määrä-aikaan.
Olga hymähti kuivasti.
— Niin, sinä olet siitä jo kertonut, — äänsi hän välinpitämättömästi.
— Mikä sinun on, nukuttaako sinua? — kysyi mies. Olgan sydän alkoi tykyttää joka kerta kun kysymykset näin sattuivat aralle paikalle.
— Ei vielä, — vastasi hän teeskennellyllä reippaudella: — miksi sitä kysyt?
— Oletko kipeä? — kysyi taas toinen.
— En. Vai näyttääkö sinusta siltä?