Noihin surullisiin utuisiin kysymyksiin, jotka olivat vallanneet Olgan, liittyi muitakin selväpiirteisiä, joskohta kaukaisia, julmia näkyjä… Mutta miehen rauhoittavan ja lujan sanan turvissa, rajattomasti luottaen häneen, repäsi Olga itsensä irti tuosta arvoituksellisesta, harvalle tunnetusta raskasmielisyydestään sekä astui reippaasti eteenpäin huolimatta ennustavista ja uhkaavista tulevaisuuden unista.
Usvan haihduttua koitti valoisa aamu äidinhuolineen ja emännäntehtävineen; siellä houkuttelivat luokseen kukkatarhat ja vainiot ja miehen työhuone. Mutta ei hän huolettoman itsenauttivasti leikitellyt elämän kanssa, vaan salatuin ja ripein mielin eli hän eteenpäin, valmistautuen ja vartoen… Hän kasvoi kasvamistaan korkeammaksi… Andrei näki että hänen entinen ihanteensa naisesta ja vaimosta oli saavuttamaton, vaan hän tyytyi sen heikkoon heijastukseen Olgassaan, sillä ei hän koskaan ollut odottanut näinkään paljoa.
Mutta kauvan, miltei koko elämänsä, sai hän ponnistella ylläpitääksensä yhtä korkealla miesarvonsa tuon ylpeän ja itserakkaan Olgan silmissä, ei halpamaisesta kateudesta, vaan sentähden ettei tuo kristallinkirkas elämä pääsisi himmentymään, joka olisi voinut tapahtua, jos Olgan usko häneen vähänkään olisi horjunut.
Monet naiset eivät laisinkaan tätä tällaista uskoa tarvitse. Kerran mentyään miehelään ottavat he nöyrästi vastaan miehen sekä hyvät että huonot ominaisuudet, taipuvat ehdottomasti hänen heille valmistamaan asemaan ja ilmakehään, taikka suostuvat itse yhtä nöyrästi ensimmäiseen satunnaiseen syrjä-rakastumiseen heti tunnustaen mahdottomaksi tai katsoen tarpeettomaksi vastustaa sitä, koska muka "kohtalo ja himot niin määräävät ja nainen on — heikko astia" j.m.s.
Ja vaikkapa mies valloittaakin joukkoja tuolla lumoavalla voimallaan — järjellään — niin sellaiset naiset ylpeilevät tällä puolisonsa mainiolla ominaisuudella ikäänkuin jollakin kalliilla kaularihmalla, mutta ainoastaan siinä tapauksessa että miehen järki jää sokeaksi heidän kurjien naiskujeidensa suhteen. Mutta annappa jos mies uskaltaa kurkistaa heidän viekkaan, vähäpätöisen, toisinaan paheellisenkin olentonsa pikkumaiseen komediaan, niin tuntuu heistä vallan raskaalta ja tukalalta moisen järjen edessä.
Olga ei tuntenut sääntöä sokeasta kohtaloonsa nöyrtymisestä eikä ymmärtänyt mokomia naisten pikkumaisia lemmenseikkoja. Tunnustaen kerran valitun miehen ansiokkaaksi omistamaan hänet omakseen, uskoi hän häneen ja sentähden häntä rakasti, sillä jos hän olisi lakannut häneen uskomasta — niin olisi hän lakannut häntä rakastamastakin, niinkuin oli tapahtunut Oblomovin suhteen.
Mutta silloin olivatkin hänen askeleensa vielä epävarmat ja tahtonsa vaappera, silloin hän vasta silmäili ja mietiskeli elämää koettaen tajuta henkensä ja luontonsa eri ilmiöitä ja koota aineksia; silloin ei luomistyö vielä ollut alkanut, ja elämän tiet olivat arvaamattomat.
Mutta nyt ei hän uskonut Andreihin sokeasti, vaan itsetietoisesti, ja hänessä näki hän lihaksi muuttuneena ihanteensa miehellisestä täydellisyydestä. Ja kuta enemmän, kuta itsetietoisemmin hän häneen luotti, sitä vaikeampi oli miehen pysyä samalla tasolla ja olla, ei ainoastaan vaimonsa järjen ja sydämmen, vaan myös mielikuvituksenkin sankarina. Vaan tämä uskoi häneen niin lujasti ettei tunnustanut hänen ja itsensä välillä mitään muuta oikeus-astetta eikä välittäjää kuin Jumalan. Sentähden ei hän olisi sietänyt hiuskarvankaan verran alentaa ansioita, jotka hän kerran tunnusti. Jos miehen luonteessa tai hengessä olisi ilmaantunut mikä tahansa väärä sävy, niin se olisi vaikuttanut hänessä tärisyttävän sorasoinnun. Särkynyt onnela olisi kaivellut häntä raunioidenkin alta, ja jos hänen voimansa olisivat säilyneet eheinä, niin…
Vaan ei; sellaiset naiset eivät erehdy kahta kertaa… Sellaisen uskon sortumisen, sellaisen rakkauden jälkeen on uudestasyntyminen mahdotonta.
Stolz oli syvästi onnellinen täyteläisessä, riehuvassa elämässään, jossa kukoisti kuihtumaton kevät, ja kiihkeästi, säästäväisesti hän sitä viljeli, varjeli ja valvatteli. Hänen sielunsa pohjasta nousi kauhu ainoastaan silloin, kun hän muisti että Olga oli ollut vain vaaksan päässä turmiosta, ja että tämä ennustettu tie — heidän kaksi olemustansa, jotka olivat sulautuneet yhdeksi, olisivat voineet hajaantua erilleen, ja että tuntemattomuus näistä elämänteistä oli ollut aikaansaamaisillaan sen julman erehdyksen että Oblomov…