Stolz oli epävarmasti vaiti.
— Vastaa suostuvasti! — vaati Olga jyrkästi. —
— Kuules, Olga, — lausui Stolz koettaen irroittaa kaulaansa hänen käsivarsiensa renkaasta: — ensin täytyy…
— Ei, sinun täytyy luvata, minä en hellitä!
— Olkoon menneeksi, — vastasi Stolz: — mutta ei ensi kerralla, vaan vasta toisella, sillä minä tiedän miten sinun käy, jos hän…
— Älä puhu, älä puhu! … keskeytti vaimo. — Niin, sinä otat minut mukaasi, ja kahden teemme kaikki. Yksin sinä et osaa etkä tahdo!
— Olkoon niin, mutta sinä tulet pahoinvoivaksi kentiesi pitkäksi aikaa, — sanoi mies vähän tyytymättömänä että Olga oli pakoittanut hänet suostumaan.
— Muista siis, — päätti vaimo istuutuen paikalleen: — että sinä luovut yrityksestä vasta silloin kun "avautuu kuilu tai kohoaa muuri teidän välillenne". Minä en unhoita näitä sanoja. —
9.
Rauha ja hiljaisuus vallitsee Viipurinpuolella sen kastelemattomilla kaduilla, puisilla käytävillä, lepää yli sen surkastuneiden puutarhojen ja nokkosilla kasvettuneiden ojien, missä aitovierillä joku vuohi, köydenrepale kaulassaan, ahkerasti näykkii ruohoa tai tylsänä maata mokottaa, ja missä puolenpäivän tienoilla kopisevat pitkin käytävää sivukulkevan kirjurin keikarimaiset korkeat kengänkorot, liikahtavat musliiniverhot jossakin ikkunanpahasessa ja geraniumien takaa kurkistaa joku virkamiehen vaimo tai ryytimaan aitauksesta yhtäkkiä hypähtää ylös ja samassa silmänräpäyksessä painuu piiloon jonkun tyttöletukan virkeät kasvot, heti sen perästä hypähtää ylös toinen samallainen ja myöskin katoaa, sitten ilmestyy jälleen ensimmäinen vaihtuen taas toiseen, ja kuuluu kiikussa keinuvien tyttösten vihellystä ja naurunkikatusta.