— Pojan perintö oli kaikkiansa neljäkymmentä tuhatta. Jonkun verran sai isä myötäjäisinä vaimonsa kanssa, mutta kaiken muun oli hän hankkinut joko lapsia opettamalla tai maatilaa hoitamalla: siitä ne hyvät tulot. Uskotko nyt että isä oli rehellinen mies? Mitäs sinulla on poikaa vastaan valittamista?
— Kiltti poika! Yht'äkkiä on hän isänsä neljästäkymmenestä tuhannesta luonut kolmensadan tuhannen pääoman ja virka-arvossa hän pian kiipeää — hovineuvokseksi, ja oppinut hän on kuin pahus … ja aina vain matkustelee. Joka paikkaan se ovela kerkeää! Tekeekös oikea kunnon venäläinen mies ikinä kaikkea sitä, mitä tämä? — Venäläinen mies valitsee yhden ainoan alan eikä edes siinä kiirettä pidä; kun häntä nyt noin vain suunnillensa, hiljallensa tehdä töhertää minkä tekee, niin on jo hyvä; mutta tämä: vie ja vilistä! — kaikki käy kuin masinalla! Jos hän edes olisi ryhtynyt hyviin viina-afääreihin, niin voisihan ymmärtää, niistä ne rikkaudet tulevat, mutta vielä mitä — hyi perhana sentään. Se ei ole rehellistä peliä! Minä haastaisin mokomat käräjiin! Piru tiesi, missä se nytkin maleksii! — pitkitti Tarantjev. — Ja mistä syystä se oikeastaan matkustelee siellä ulkomailla?
— Oppia hän tahtoo: nähdä, kuulla ja tietää kaikki.
— Vai oppia! Eivätkö vielä ole häntä tarpeeksi opettaneet? Mikä on tarkoitus? — Valehtelee se sinulle vasten naamaasi, älä usko häntä. Petkuttaa sinut nenänsä edessä kuin pienen kakaran. Vai oletko kuullut oikeain aikaihmisten koskaan mitään opettelevan? Kuulkaa päältä, mitä se lörpöttelee. Rupeaako nyt oikea hovineuvos koulupojan tavalla jotakin oppimaan? Sinä itsehän olet ennen koulua käynyt, vaan käytkös vielä? Ja tuo tuossa (hän viittasi Aleksejeviin) käykös hänkään? Tai opetteleekos hänen sukulaisensakaan enää mitään? Kuka kunnon ihminen tarvitsee jotakin oppia? Vai niin että sielläkö saksalaisessa koulussa hän muka nyt istuu ja pänttää päähänsä läksyjä? Valehtelee se vietävä! Minä olen kuullut että hän on sinne matkustanut jotakin konetta tarkastamaan ja tilaamaan: nähtävästi on se semmoinen puserrusmasina, jolla hän aikoo väärentää venäläistä rahaa! Siperiaan minä hänet lähettäisin… Hänellä on jonkinlaisia osakkeita… Hyi hemmetti niitä iankaikkisia osakkeita, minä en siedä niistä kuulla puhuttavankaan!
Oblomovilta pääsi äänekäs nauru.
— Mitä sinä siinä hampaitasi näyttelet? Enkö minä tässä muka puhu totta? kinasi Tarantjev.
— No, jättäkäämme tämä asia, — keskeytti hänet Ilja Iljitsh. —
Mene sinä nyt Herran nimessä sinne, jonne olit menossakin; minä kyllä
Ivan Aleksejevitshin kanssa kirjoitan kaikki puheenaolleet kirjeet
ja koetan mitä pikimmin piirtää paperille tuon korjaus-suunnitelman.
Nythän todellakin sopii näin yksissä neuvoin se tehdä…
Tarantjev oli jo menossa etehiseen, mutta kääntyikin yht'äkkiä taas takaisin.
— Unohdin tykkänään! Sehän minun oikea asiani olikin tänne tullessani aamulla — alotti hän, ja kaikki karkeus hänen käytöksestään oli nyt kadonnut. — Se on näet sillä tavalla että minua on huomenna kutsuttu eräisiin häihin: Rokotov menee naimisiin. Hyvä veli, lainaa sinä minulle frakkiasi; niinkuin näet, on omani hiukan kulunut…
— Frakkiako? sanoi Oblomov rypistäen kasvojansa tämän uuden vaatimuksen kuullessaan. — Eihän minun frakkini sinun päällesi mahdukkaan…