— Mahtuu kyllä, miksei mahtuisi? keskeytti Tarantjev. — Koetinhan kerran sinun takkiasikin, muistatko, ja se oli aivan kuin minulle tehty. Sakariias! hoi Sakariias! Tules tänne, vanha elukka! huusi Tarantjev.
Sakariias mörähti kuin karhu häkissään, mutta ei tullut esiin.
— Kutsu häntä, Ilja Iljitsh. Mikä kuhnuri hän sinulle on palvelijaksi? haukkui Tarantjev.
— Sakariias! huusi nyt Oblomov.
— Ääh — lempoako ne siellä…! kuului etehisestä yhdessä sen rymäyksen kanssa, kun Sakariias taas hyppäsi alas uuninlavitsalta.
— No, mitä teille pitää? kysyi hän kääntyen Tarantjeviin.
— Tuo tänne minun musta hännystakkini! komensi Ilja Iljitsh. Tämä Mihei Andreitsh tahtoo koetella, sopiiko se hänen päällensä: hänen täytyy näet huomenna mennä häihin…
— En anna hännystakkia! lausui Sakariias päättäväisesti.
— Kuinka sinä uskallat vastustaa, kun herrasi käskee? huudahti Tarantjev. — Mikset sinä Ilja Iljitsh, lähetä häntä kuritushuoneeseen?
— Kylläpä sinä … vanhaa ukkoako tässä vielä kuritushuoneeseen! virkkoi Oblomov. — Kuule Sakariias, älä ole niin itsepäinen, vaan anna tänne se frakki!