— Mitä pahaa minä olen tehnyt että taas minua näin haukutte, Ilja Iljitsh! Minähän olen kristitty enkä mikään myrkyllinen ihminen. Myr-kyl-linen? — Minä olen syntynyt ja kasvanut yhdessä vanhan herran kanssa ja hän suvaitsi minua armossa haukkua koiraksikin ja veti minua korvastakin, vaan tällaista sanaa kuin tämä ei minun ikinä tarvinnut kuulla! Ei kukaan sitä olisi keksinytkään — se on syntinen sana! — No, tässä olisi nyt paperia, jos suvaitsette.
Hän ojensi Oblomovin käteen puoli arkkia likaisen harmaata paperia, minkä oli keksinyt kaapin päältä.
— Vai tämmöisellekö minä kirjoittaisin? kysyi Oblomov viskaten paperin käsistään. — Tällähän olen aina yöksi peittänyt vesilasini ettei sinne putoaisi mitään … myrkyllistä.
Sakariias käännähti poispäin katsoen seinään.
— No, ei ole hätää: annahhan tänne, kyllä se konseptiksi kelpaa.
Aleksejev saa sitten kirjoittaa puhtaaksi.
Ilja Iljitsh istahti pöydän ääreen ja piirtää rapsautti nopealla kynänvedolla: "Armollinen herra!…"
— Hävyttömän huonoa mustetta! jupisi hän keskeyttäen. — Pidä huoli,
Sakariias, että toiste hanhenkynä on teroitettu.
Vähän mietittyään alkoi hän jälleen kirjoittaa:
"Se huoneusto, joka minulla on talonne toisessa kerroksessa, jossa te olette ehdottanut tehtäväksi muutamia korjauksia, vastaa täydellisesti minun elämäni laatua sekä sitä tapaa, johon pitkällisen oleskeluni johdosta mainitussa talossa olen tottunut. Koska minä siis palkolliseni Sakariias Trofimovin kautta olen tietää saanut että te olette minulle käskenyt ilmoittaa että minun asumani huoneusto…"
Oblomov pysähtyi ja luki läpi mitä oli kirjoittanut.