Oblomov kuunteli lääkäriä pää riipuksissa. — Vieläkö muuta? kysyi hän.
— Niin, lukemisesta ja kirjoittamisesta Jumala teitä varjelkoon! Te vuokraatte itsellenne huvilan, jossa on ikkunat eteläänpäin ja paljon ruusuja. Ympärillänne on soittoa ja naisia…
— Mitäs ruokaa minä syön?
— Välttäkää liharuokia ja ylipäänsä kaikkia eläimellisiä aineita, samoin jauho- ja hyytelö-ruokia. Hienoa lihalientä ynnä kasviksia voitte syödä. Mutta olkaa varovainen, sillä nyt liikkuu kolera melkein joka paikassa… Kävellä saatatte noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Hankkikaa itsellenne pyssy…
— Jes siunatkoon! voihkasi Oblomov.
— Ja lopuksi, — päätti tohtori: — matkustatte talveksi Pariisiin, ja siellä, elämän pyörteessä huvitelkaa itseänne oikein perinpohjin elkääkä ollenkaan haikailko; teatterista — tanssiaisiin, naamiaisiin, vieraisiin ulkopuolelle kaupunkia, niin että teidän ympärillänne alati olisi ystäviä, melua ja naurunhelinää…
— Vieläkös määräätte mitä muuta? kysäsi Oblomov huonosti salatulla harmilla.
Tohtori kynsäsi korvallistaan miettien mitä sanoisi…
— Teille tekisi ehkä hyvää hengittää suolaista meri-ilmaakin: astukaa siis Englannin rannassa höyrylaivaan ja huilatkaa Ameriikkaan…
Hän nousi seisomaan ja teki lähtöä.