— Jos te kaiken tämän täsmälleen täytätte, niin … puhui hän.
— Hyvä, hyvä, ehdottomasti lupaan minä täyttää, — vastasi Oblomov myrkyllisesti, saatellen lääkäriä ovelle.
Tohtorin mentyä jäi Oblomov mitä surkuteltavimpaan sieluntilaan. Hän ummisti silmänsä, peitti molemmilla käsillä päänsä, puristui tuolissaan yhteen mykkyyn sekä istui sillä tavalla mihinkään katsomatta ja mitään tuntematta.
Hän kuuli takanaan aran äänen, joka häntä puhutteli:
— Ilja Iljitsh…
— Häh? huudahti hän.
— Että mitä on sanottava sille talonhoitajalle?
— Mistä asiasta?
— Siitäpä siitä muuttamisesta…
— Joko sinä taas puhut samasta asiasta? kysyi Oblomov kummastellen.