— Ah, niin! sedän luona. Oliko paljon vieraita? Joitteko samppanjaa?
Minä tunnen jo tänne asti kuinka haisee samppanjalle.
— Enhän, en ollut sedän luona! keskeytti epätoivoisena Aleksander.
— Kuka Teille sen on sanonut?
— Itsehän sanoitte.
— Luulen, että hänen luonaan vasta istuvat pöytään. Te ette semmoisia päivällisiä tunne: loppuuko semmoinen päivällinen tunnissa?
— Te söitte kaksi tuntia — viidennen ja kuudennen.
— Mutta millä aikaa olisin tänne tullut?
Nadinka ei vastannut mitään, hypähti vaan maasta ylös, katkasi akasian oksan ja sitten juoksi äitinsä luo. Adujew meni hänen jälessään.
— Mihin te aiotte? kysyi hän.
— Mihin? Kuinka niin: mihin? Sepä kaunista! Mamman luo.
— Mitä varten? Ehkä me häntä häiritsemme.