— Ei mitään, mamma, tämä on niin hauskaa, sanoi Nadinka. Osaanhan minä jo ratsastaa: katsokaa.
Hän läimäytti hevosta, se ryntäsi eteenpäin ja alkoi hyppiä ja keikkua paikallaan.
— Ai, ai! pitäkää kiinni! huudahti Maria Mihailowna. viittoen kädellään. Lopeta jo, se tappaa sinut!
Nadinka veti suitsia ja hevonen seisattui.
— Näettekö, kuinka se minua tottelee, sanoi Nadinka ja silitti hevosen kaulaa.
Adujewia ei kukaan huomannut. Hän katseli kalpeana, äänettömänä Nadinkaa, mutta tämä ei ollut, aivankuin kiusaksi, milloinkaan niin kaunis kuin nyt. Kuinka häntä puki ratsastus puku, ja hattu viheriäisen harson kanssa! Kuinka hänen vyötäisensä näyttäytyi kauniilta! Kasvonsa elähtyivät ujosta ylpeydestä ja uuden tunteen ihanuudesta. Puna milloin katosi, milloin nousi poskille tyytyväisyydestä. Hevonen hypähteli keveästi ja pakotti solakan ratsastajan viehättävästi kumartumaan eteen ja heittäytymään taapäin. Hänen vartalonsa heilui satulassa, kuin kukan korsi, jota tuuli heiluttaa. Sitten tallirenki kuletti kreivin eteen toisen hevosen.
— Kreivi! Ratsastammeko taas lehdon läpi? kysyi Nadinka.
"Taas!" ajatteli Aleksander.
— Hyvä, vastasi kreivi.
Hevoset alkoivat lähteä paikoiltaan.