— En.
— Semmoisia ne nuoret ovat! Aina vaan sanotaan: ei mitään, kaikki jää ajasta aikaan, sitten vasta muistavat kuin on myöhäistä! Kivistääkö Teitä, vai porottaako tahi viileksii?
— Sekä kivistää että porottaa ja viileksii.
— Se on vilustumisesta; Jumala varjelkoon! ei saa päästää pitemmälle, Te laiminlyötte itseänne… siitä saattaa tulla kuume; ei mitään lääkkeitäkään! Tiedättekö mitä? ottakaapas opodeldokkia ja hierokaa sillä kovasti rintanne yöksi, hierokaa punaiseksi asti, juokaa teen siaan ruohoa, minä annan Teille reseptin.
Nadinka tuli kotiin kalpeana väsymyksestä. Hän heittäytyi sohvalle voiden töin tuskin hengittää. — Näetkös, sanoi hänelle Maria Mihailowna, pannen kätensä Nadinkan pään päälle, miten olet karannut, töin tuskin hengität. Juo vettä, meno pukua muuttamaan ja aukaise kureliivit. Ei tuo ratsastaminen hyvällä lopu!
Aleksander ja kreivi viipyivät siellä koko päivän. Kreivi oli lakkaamatta kohtelias ja huomaavainen Aleksanderia kohtaan, pyysi häntä luokseen katsomaan puutarhaa, ratsastamalla tekemään seuraa ja tarjosi hänelle hevosta.
— Minä en osaa ratsastaa, sanoi Adujew kylmästi.
— Ettekö osaa? kysyi Nadinka.
— Ai kuinka se on hauskaa! Mennäänkö taas huomenna ratsastamaan, kreivi.
Kreivi kumarsi.