— Vai Te pelkäätte nykyjään kosteutta? sanoi hän pistellen.
— Niin, nyt ovat illat niin pimeät ja kylmät, vastasi Nadinka haukotellen.
— Me muutamme kohta, huomautti äiti. — Olkaa niin hyvä, Aleksander Feodoritsh, ja pistäytykää asuntoomme ja muistuttakaa isäntää, että hän laittaisi uudestaan pari lukkoa ovissa ja Nadinkan makuuhuoneen akkunanluukun. Hän lupasi — mutta mahdollista kyllä, että unhoittaa. He ovat kaikki samanlaisia: nylkevät vaan rahoja.
Adujew alkoi ottaa jäähyväisiä.
— Muistakaa: ei kauaksi aikaa! sanoi Maria Mihailowna.
Nadinka oli ääneti.
Adujew lähestyi jo ovea, mutia kääntyi takaisin häneen päin. Nadinka otti kolme askelta häntä vastaan. Aleksanderin sydän säpsähti.
"Vihdoinkin", ajatteli hän.
— Tuletteko meille huomenna? kysyi Nadinka kylmästi, mutta hänen silmänsä kiintyivät Aleksanderiin janoavalla uteliaisuudella.
— En tiedä; miten niin?