— Hyvää päivää, Anna Pavlowna hyvä, saan kunnian toivottaa onnea uudelle…
— Mille uudelle, Anton Ivanitsh? kysyi Anna Pavlowna, tarkastaen itseään kiireestä kantapäihin.
— Portin edessä on uusi silta! Varmaan ovat sen hiljan laittaneet? Miksikähän laudat eivät hypi tullessaan pyörien alle? Katsoin ja näin, uusi silta!
Tuttaviaan kohdatessaan, onnitteli hän. aina jollekin, oli se sitten paaston aikaan, keväällä tahi syksyllä; jos suojan perästä on pakkanen — pakkasella, jos pakkasen perästä tulee suoja, suoja-ilmalla.
Tällä kertaa ei ollut mitään tämän kalttaista, mutta hän keksi sittenkin jotakin.
— Teille lähettää terveisiä Aleksandra Wasiljewna, Matriona
Mihailowna, Piotr Sergeitsh, sanoi hän.
— Kiitän nöyrimmästi, Anton Ivanitsh! Ovatko heidän lapsensa terveet?
— Jumalan kiitos!
— Minä tuon teille herran siunauksen: minun jälessäni tulee pappi.
Oletteko, rouvaseni, kuullut meidän Semen Arhipititshtia?
— Mitä? kysyi Anna Pavlowna säikähtyen.