Aleksander istui penkillä ja piteli kädellään päätään.
Nadinka tuli juosten kamariin peljästyneenä ja kaatui tuolille.
— Mitä sinä? Mikä sinun on? Mitä sinä huudat? kysyi äiti rauhattomana ja meni häntä vastaan.
— Aleksander Feodoritsh… ei ole terve! sai hän töin tuskin sanotuksi.
— Mitä sinä siitä peljästyt?
— Hän on niin hirmuinen… mamma, älkää Jumalan tähden päästäkö häntä minun luokseni.
— Miten sinä minun peljästytit, hullu.! No mitä siitä jos hän on sairas? Minä tiedän, että hänen rintansa on kipeä. Mitä siinä on hirmuista? Ei se ole keuhkotautia! Kun hän hieroo opodeldokilla — niin se menee ohitse: näkyy ettei hän ole totellut minua, ei ole hieronut.
Aleksander tuli järkiinsä. Kuume oli mennyt ohitse, mutta tuska oli tullut kahta vertaa suuremmaksi. Epäilystään ei hän saanut selväksi, oli vaan säikäyttänyt Nadinkan ja nyt ei saa tietysti häneltä vastausta: hän ei ryhtynyt oikealla tavalla, asiaan. Hänen päähänsä pisti yht'äkkiä, niinkuin jokaisen rakastuneen tuokin ajatus: "ehkä hän ei olekaan syyllinen? Kenties hän on todella välinpitämätön kreivistä. Tolkuton äiti kutsuu häntä joka päivä: mitä hän sitte mahtaa? Kreivi, niinkuin seuraelämän ihminen ainakin, on miellyttävä; Nadinka on sievä tyttö: kenties kreivi tahtoo miellyttää häntä. Ehkä Nadinkaa miellyttää kukat, ratsastaminen, viattomat huvitukset, mutta ei itse kreivi? Antaa vaikka olla, että tässä on hiukan koketeeraamistakin: eikö se ole anteeksi annettava? Toiset ovat vanhempia ja kuitenkin tekevät Jumala ties mitä."
— Hän lepäsi, illan säde leimahti hänen sydämmessään. Rakastuneet ovat kaikki semmoisia: milloin ovat liian sokeita, milloin liiankin näkeviä. Ja sitte oli niin hauskaa puolustaa rakastettua henkilöä.
"Mutta miksi hän on muuttunut käytöksessään minua kohtaan?" kysyi hän itseltään ja kalpeni. — "Miksi hän pakenee minua, on ääneti, niinkuin häntä hävettäisi? Miksi hän eilen, arkipäivänä pukeutui niin hienosti? Vieraita ei ollut muita paitsi kreivi. Miksi hän kysyi, 'alkavatko baletit kohta?' Kysymys oli yksinkertainen; mutta hänelle muistui mieleen, että kreivi lupasi sivumennen hakea hyvän loogin, katsomatta kaikkiin vaikeuksiin: luonnollisesti hän tulee olemaan heidän kanssaan. Miksi hän läksi eilen puutarhasta pois? Miksi hän ei tullut puutarhaan? Minkätähden kyseli sitä, miksikä ei kysellyt…"