Hän hymyili ylpeästi ja iloisesti; rypyt menivät sileiksi otsassa.
— Nyt täytyy johtaa asia toisin tavoin, entinen metodi ei kelpaa hitoillekaan. Nyt täytyy…
Hänelle johtui yht'äkkiä jotakin mieleen ja hän vaikeni sekä katsoi ovelle arasti.
— Mutta kaikki on edessä, jatkoi hän; vaan nyt ryhdymme asiaan, Aleksander. Mistä me puhuimme? Niin! Sinä taisit aikoa tappaa tuon… mikä hänen nimensä on?
— Minä halveksin häntä liian syvästi, sanoi Aleksander raskaasti huoaten.
— Näetkös nyt? Sinä olet jo puoleksi terve.
Mutta onko tuo totta? Sinä taidat olla vielä äkeissäsi. Mutta sitäpaitsi, halveksi, halveksi vaan: se on kaikkein parasta sinun tilassasi. Minä aioin sanoa yhtä ja toista… mutta en nyt sano…
— Ah, sanokaa, sanokaa Herran tähden! sanoi Aleksander, minulla ei ole nyt kipinän vertaakaan ymmärrystä. Minä kärsin, menehdyn… antakaa minulle kylmää järkeänne. Sanokaa kaikki mikä voisi huojentaa ja rauhoittaa kipeätä sydäntäni…
— Niin, sanoa sinulle — sinä kenties menet jälleen sinne…
— Mikä ajatus! Sen jälkeen…