— Melkein niin, mutta oikeastaan ei kukaan. Sano, miksi sinä häntä halveksit?
— Hänen halvan käytöksensä tähden!
— Missä se halpa käytös on?
— Maksaa kiittämättömyydellä, suurta, ääretöntä rakkautta…
— Mitä siitä pitäisi kiittää? Rakastitko sinä häntä hyvitykseksi? Tahdoitko tehdä palveluksen, vai mitä? Siinä tapauksessa olisit ennen rakastanut äitiäsi.
Aleksander katsoi häneen, eikä tiennyt mitä hänen piti sanoman.
— Sinun ei olisi pitänyt paljastaa hänelle kaikkia tunteitasi: nainen kylmenee, kun mies sanoo kaikki… Sinun olisi pitänyt tulla tuntemaan hänen luonteensa ja toimia sen mukaan, vaan ei maata kun koiranpentu jalkojen juuressa. Mitenkä ei ottaisi selkoa kumppanistaan, jonka kanssa on tekemisessä, olkoon missä asiassa tahansa? Sinä olisit silloin huomannut, ettei häneltä voi enempää odottaakaan. Hän on näytellyt romaninsa loppuun sinun kanssasi, näyttelee sen yhdellä lailla kreivinkin kanssa, ja ehkä vielä jonkun muun… enempää häneltä ei voi vaatiakaan: korkeammalle ja kauemmaksi hän ei pääse! Hänen luonteensa ei ole semmoinen; mutta sinä kuvittelit Jumala ties' mitä…
— Mutta miksi hän rakastui toiseen? keskeytti Aleksander surullisesta.
— Siinäkö syy on: sepä viisas kysymys! Voi sinua villitty! Miksi sinä rakastuit häneen? No, lakkaa pian rakastamasta!
— Riippuuko se minusta?