— Kuinka niin? Toivon, ettette puhu omasta kokemuksestanne näin? sanoi Aleksander, katsoen ympärilleen.
— Oikein huomautettu. Oikein, minä olen hyvinvoipa ja asiani eivät ole huonot. Mutta niin paljon kuin huomaan, niin sinun ja minun välillä on — suuri eroitus.
— Minä en uskalla itseäni mitenkään verrata teihin…
— Ei asia ole siinä; sinä voit kenties olla kymmenen kertaa viisaampi ja parempi minua… mutta sinun luonteesi ei taida olla semmoinen, että se mukautuisi uuteen järjestykseen; mutta sikäläisten järjestys — oi, oi! Sinua, näetkös, on äitisi hemmoitellut ja lellitellyt, miten sinä voisit kestää kaikkea, mitä minä olen kestänyt? Sinä varmaan olet haaveksija, mutta täällä ei ole aikaa haaveksia; kutka tänne tulevat, tulevat työtä tekemään.
— Kenties minäkin voin jotain tehdä, jos ette jätä minua neuvoittanne ja kokemuksistanne…
— Minä pelkään — neuvoa. Minä en voi mennä takaamaan sinun maalaisluonnettasi: jos sattuisi hullusti menemään — syyttäisit minua; mutta mielipiteeni sanon kyllä — ole hyvä ja kuule — en kiellä, tottele tahi ole tottelematta, tee kuin tahdot. Mutta ei! minä en toivo myötäkäymistä. Teillä siellä on erilainen käsitys elämästä: miten voit sen muuttaa? Te olette sekautuneet siellä rakkauteen, ystävyyteen, elämän suloisuuksiin ja onneen; luulette että elämä onkin ainoastaan siinä: ah ja oh! itkette, nyyhkitte ja rakastelette, mutta työtä ette tee… miten voin vieroittaa sinut kaikesta tästä? — Se on vaikeata!
— Minä koettelen, setä, mukautua ajan mukaan. Tänään jo, kun katselin noita suunnattoman suuria rakennuksia, laivoja, jotka ovat tuoneet meille kaukaisien maiden tuotteita, ajattelin nykyajan ihmiskunnan edistymistä, minä käsitin tämän viisaasti — työskentelevän joukon liikunnon, ja olen valmis siihen liittymään…
Piotr Ivanitsh nosti Aleksanderin puhuessa tuntuvasti kulmakarvojaan ja katsoi tarkasti veljensä poikaan. Tämä pysähtyi.
— Asia näyttää olevan yksinkertainen, sanoi setä: — mutta he saavat Jumala ties mitä päähänsä… viisaasti työskentelevän joukon liikunnan… Tosiaan, parempi olisi sinun ollut jäädä sinne. Olisit elämäsi-ijän elänyt kunniassa: olisit siellä viisain kaikista, olisit saanut kantaa kirjailijan ja kaunopuhujan nimen, uskoisit ikuiseen muuttumattomaan ystävyyteen ja rakkauteen, sukulaisiin, onneen, naisit ja huomaamatta eläisit vanhaksi ja voisit tosiaan olla tavallasi onnellinen: mutta täkäläisellä tavalla et voi tulla onnelliseksi: täällä pitää kaikki tämmöiset käsitykset kääntää ylös alasin.
— Kuinka setä, ovatko ystävyys ja rikkaus — nämä pyhät ja korkeat tunteet niin ilman tarkoitusta vaan pudonneet alas taivaasta maan lokaan…