— Mitä? Aleksander oli ääneti.
"Rakkaus ja ystävyys lokaan putoisivat!" Mitenkä sinä voit täällä tuolla tavoin puhua?
— Eivätkö ne ole täällä samat kuin siellä? tahdoin sanoa?
— On täälläkin rakkautta ja ystävyyttä — missäpähän ei tuota hyvää löytyisi? Mutta ei semmoista kuin teillä on siellä; aikaa voittain saat itse nähdä… Ennen kaikkea unhota nuo pyhät ja taivaalliset tunteet, ja katso asiaa yksinkertaisemmin niinkuin se on. Se tosiaan on parempi ja siten sinä opit puhumaankin yksinkertaisemmin. Sitä paitsi, eihän tämä ole minun asiani. Sinä olet tullut tänne, eihän takasin sovi kääntyä: jos et löydä, mitä olet hakenut, niin syytä itseäsi: Minä huomautan sinua siitä, mikä on hyvää minun mielestäni ja mikä on pahaa, mutta sitten, tee kuin itse tahdot… Koetellaan, ehkä onnistuu, ehkä sinusta voi jotain tehdä! Niin! äitisi pyysi minun antamaan sinulle rahaa… Tiedätkös mitä minä sanon sinulle: älä pyydä minulta niitä: se sekoittaa aina hyvän sovun kunnollisten ihmisten kesken. Mutta älä luule, että minä sinulta kieltäisin: ei, jos niin sattuu, että muuta keinoa ei löydy, etkä voi muuta tehdä, käänny minun puoleeni… Parempi on toki aina ottaa sedällä kuin vieraalta, ainakin saat ilman korkoja. Ettet tarvitsisi tulla siihen pakoitetuksi, niin hankin sinulle pian paikan, että voit ansaita rahaa. No, hyvästi nyt näkemään asti! Pistäy tänne aamupäivällä, niin voimme neuvotella, mitenkä ja kuinka alamme. Aleksander Feodoritsh alkoi lähteä kotia.
— Kuule, ehkä tahdot syödä illallista? huusi Piotr Ivanitsh hänen jälkeensä.
— Niin setä… kyllä minä taitaisin.
— Minulla ei ole mitään.
Aleksander oli ääneti. "Mitä varten sitten tämä velvoitettu kutsumus?" ajatteli hän.
Kotona ei minulle ruokaa keitetä, mutta ravintolat ovat nyt suljetut, jatkoi setä. — Siinä on sinulle läksy ensimmäiseen tilaisuuteen — opi tottumaan. Teillä noustaan ylös ja käydään maata auringon kanssa, syödään ja juodaan silloin kuin luonto vaatii, jos on kylmä niin panevat korvalappujen kanssa varustetun hatun päähän, eivätkä välitä mistään; kun on valoisa — niin on päivä, jos on pimeä — niin on yö. Silmäsi menevät jo umpeen, mutta minä istun vielä työhön: kuukauden lopuksi täytyy tehdä laskut. Te hengitätte siellä ympäri vuoden raitista ilmaa, mutta täällä maksaa sekin nautinto rahaa — ja niin on kaiken kanssa! Täydelliset antipodit! Täällä ei syödä illallistakaan, ei omilla varoilla, eikä muitten varoillakaan. Se on sinulle melkein hyödyksi, sitten et oihka etkä heittele itseäsi yöllä, ristimässä minulla ei ole aikaa sinua käydä.
— Siihen voi helposti tottua, setä…