Aleksander, niinkuin koulupoika, joka saadaan kiinni, aukasi vastoin tahtoansa kätensä ja näytti sormuksen.
— Mitä tämä on? Mistä? kysyi Piotr Ivanitsh.
— Nämät ovat, setä, aineellisia merkkejä… aineettomissa suhteissa…
— Mitä? Mitä? Annapas tänne nuo merkit.
— Ne ovat pantteja…
— Varmaan olet maalta tuonut?
— Sofialta sain, setä, muistoksi… jäähyväishetkellä…
— Oikein arvattu. Ja näitä olet kulettanut tuhannen viidensadan virstan takaa?
Setä pudisti päätään.
— Ennen olisit tuonut vielä säkillisen kuivattuja vattuja: ne olisi voinut myydä puotiin, mutta nämät pantit…