"Tämä on todellisten tunteiden vuodattamisen näköistä" ajatteli hän.
— Näytä, mitä sinulla on siellä? kysyi hän. — Runoja!
Setä otti käärön ja alkoi lukea ensimmäistä sivua.
"Mistä joskus murhe ja kaiho
Kuin pilvi äkist' ilmaantuu
Ja syömmeen ristiriitaisehen…"
— Annapas tulta, Aleksander.
Hän sytytti sikarin ja jatkoi:
"Toiveiden paikkaan sijoittuu?
Sieluhun miksi rankkasäänä
Niin raskas uni lankeaa
Ja lailla oudon onnettuuden
Se äkkiä sen tummentaa…"
— Yhtä ja samaa on kerrottu ensimmäisessä neljässä värsyssä: siitä tuli vettä, huomautti Piotr Ivanitsh.
Hän luki:
"Miks — ken arvannevi sen —
Kylmiä nousee kyyneleitä
Kalvenneelle poskellen…"
— Mitenkäs tämä on? Otsaan tunkeutuu hiki, mutta ei kyyneliä — sitä en ole nähnyt.