"Ja mikä silloin kohtaa meitä?
Taivaiden rauha kankainen
Hetkell' on sillä hirmuinen…"
— Kauheaa, hirmustuttavaa, — yhtä ja samaa.
"Taivasta katson: siellä kuu…"
— Välttämättömästi kuu: ilman sitä en voi mitenkään tulla toimeen. Jos sinulla on siinä unelma ja neito — niin olet hukassa: silloin jätän sinut.
"Taivasta katson: siellä kuu
Ääneti öiden valaisee,
Ja miettii, salat satavuoden
Hirmuiset itseensä hautailee."
— Tuo ei ole hullummasta! Annapas vielä tulla… sikari on sammunut.
"Välkkäin tähdet eetterissä
Valon-vaihdoksissa väräjää
Ja kuni suostuin keskenänsä
Äänettömyyden säilyttää.
Niin maass' aina vaara pauhaa,
Ja paha meille ennustaapi,
Mi outona vaan keinuaapi,
Ett' on pettäväistä rauha;
Ja nimetön se ikäv'… on…"
— Mihin jäinkään? — Min, tuohon!
"Haihtuu se ja kiitää poijes
Ja tuulenpuuskanlainen on,
Mi jäljet peittää tukkohon
Eläinten aro-aavikkoilla."
Setä haukotteli ja jatkoi: