Hän kumartui paperin yli ja tärisytti kovemmin kynäänsä, mutta itsellään hänellä loistivat kyyneleet silmäripsien alla.
— Sinulle kerrassaan onni hymyillee, sanoi Piotr Ivanitsh veljensä pojalle. — Minä palvelin alussa koko vuoden palkatta, mutta sinä sait paikalla vanhempien palkan; se on 750 ruplaa, vaan lahjapalkinnon kanssa tulee 1000 ruplaa. Kaunis summa ensi alussa! Osaston päällikkö kiittää sinua; mutta sanoo sinun olevan hajamielisen: milloin jätät välimerkit pois, milloin unhotat kirjoittaa paperin sisällön. Ole niin hyvä, jätä tuo tapa: tärkein asia on — käännä huomiosi siihen, mikä on edessäsi, mutta älä kiidä tuonne.
Setä osoitti kädellään ylös. Siitä saakka tuli hän vielä ystävällisemmäksi veljensä pojalle.
— Mikä oivallinen ihminen minun pöytäpäällikköni on, setä, sanoi
Aleksander kerran.
— Mistä sinä sen tiedät?
— Me olemme lähenneet toisiamme.
Mikä korkea sielu, mitkä puhtaat, jalot ajatusten suunnat! Hänen apulaisensa kanssa olen myöskin tutustunut: sillä ihmisellä näyttää olevan luja tahto ja rautainen luonne…
— Sinä siis olet ehtinyt tutustua niiden kanssa?
— Niin, kuinkas muuten!…
— Eiköhän päällikkö ole kutsunut sinua luokseen torstaisin?