Aleksander vaipui ajatuksiin. Setä pudisti päätään.
— Sinäpä arvelit, että siellä istuu sinun vieressäsi enkelejä! Sydämmen vuodatuksia, erinäinen myötätuntoisuus! Luonnollisesti tulisi ensin ajatella: elivätköhän nuo liene roistoja, jotka ovat vieressäni? Turhaan olet tullut! sanoi hän: — Todella turhaan!
Kerran kun Aleksander oli juuri herännyt, antoi Evsei hänelle ison käärön ja kirjelapun sedältä.
"Vihdoinkin saat tuossa kirjallisuustointakin", kirjoitti setä lapussa. "Eilen tapasin tuttavan sanomalehden toimittajan; hän lähetti sinulle koetteeksi työtä."
Aleksanderin kädet vapisivat ilosta, kun hän aukasi käärön. Siellä oli saksalainen käsikirjoitus.
"Mitä tämä on — suorasanaista?" sanoi hän. "Mutta mistä aineesta?"
Hän luki ylhäältä lyijykynällä kirjoituksen:
Kirjoitus "lannasta", maantaloudellista osastoa varten. Pyydetään pian kääntämään.
Kauan istui hän ajatuksissaan, sitten otti hitaasti, huoaten kynän ja alkoi kääntää. Kahden päivän kuluttua oli kirjoitus valmis ja lähetetty.
— Oivallisesti, oivallisesti! sanoi hänelle muutaman päivän perästä Piotr Ivanitsh! — Toimittaja on sangen tyytyväinen, mutta sanoo ettei kirjoitustapa ole kyllin vakavaa; no, mutta eihän ensimmäisestä kerrasta voi niin paljon vaatiakaan. Hän tahtoo tutustua sinun kanssasi: Mene hänen luokseen huomeniltana kello 7; hän on valmistanut sinulle vielä yhden kirjoituksen.