— Mikä sinun päähäsi pisti tutustua hänen kanssaan? Ei hän ole hauskan näköinen: nenän vieressä on käsnä.
— Käsnäkö? En minä muista. Kuinka te sen huomasitte, setä?
— Nenän vieressä olisi käsnä, eikä sitä huomaisi! Miksi mielesi tekee hänen luokseen?
— Hän on niin hyvä ja kunnioitettava…
— Kuinka sinä et huomannut käsnää nenän vieressä, mutta tiedät jo että hän on hyvä ja kunnioitettava? Se on merkillistä. Mutta maltapas… onhan hänellä tytär — pieni mustanverevä. Aha! nyt en ihmettele. Siis sentähden et huomannutkaan käsnää nenän vieressä.
Molemmat purskahtivat nauruun.
— Mutta minä ihmettelen, setä, sanoi Aleksander, että te huomasitte ennen käsnän nenän vieressä kuin tyttären.
— Anna paperi takaisin. Sinä varmaankin päästät siellä ulos kaiken tunteen ja unhotat kokonaan panna läpän kiinni, saat joutavaa toimeen ja piru ties mitä selität…
— En, setä, en saa. Tehkää mitä tahdotte, mutta paperia en anna, minä menen paikalla…
Ja hän katosi kamarista.