— Niin, puhui Aleksander, — huolimatta teidän ennustuksistanne, tulen minä onnelliseksi, rakastamaan ikuisesti ja ainoastaan kerran vaan.
— Oh, ei! Minä aavistan, että säret paljon vielä yhtä ja toista minulta. Se nyt ei olisi vielä mitään: rakkaus menee rakkautena; ei sinua kukaan kiellä; ei ole meidän vallassa johtaa, ettei kovin antaisi itseään rakkaudelle etenkin sinun ijälläsi, mutta kuitenkaan ei siihen määrään että heittää työn; rakkaus rakkautena, vaan työ työnä…
— Kirjoitanhan minä otteita saksalaisesta…
— Ole nyt jo, et sinä kirjoita mitään otteita, antaut vaan lemmen hurmaukselle, mutta sanomalehden toimittaja antaa sinulle eron…
— Antakoon vaan! Minä en häntä tarvitse. Voinko minä ajatella nyt tuota ilettävää hyötyä, kun…
— Ilettävää hyötyä! Ilettävää! Rakenna ennen kalliolle mökki, syö leipää, juo vettä ja laula:
Sun kanssas köyhä mökki
Muuttuupi Edeniksi!…
mutta silloin kun sinulta loppuu "ilettävä metalli", niin älä pyydä minulta — minä en anna…
— En minä ole tainnut usein teitä vaivata.
— Tähän saakka et ole, Jumalan kiitos, mutta voisi tapahtua, kun työn heität; rakkaus vaatii myöskin rahaa: siinä tulee liikaa ylellisyyttä ja muita kulunkeja.