— Sanoitte, kun sattui puheeksi tulemaan.
— Minä koetan kaikkea mahdollisuuden mukaan tehdä satunnaisesti.
— Mutta, että minulle ensimmäiseksi jakanut ilonne: tiedätte kyllä, kuinka minä teitä rakastan kuinka ja'an…
— Minä ylimalkaan kartan jakamista, ja naimisessa etenkin.
— Tiedättekö mitä, setä? sanoi Aleksander elävästi: — kenties… minä en voi salata teiltä… Minä en ole semmoinen, sanon kaikki ulos…
— Oh, Aleksander, minulla ei ole aikaa; jos se on uusi histooria, niin eikö sopisi huomenna?
— Minä tahdoin vaan sanoa, että kenties minäkin olen lähellä sitä onnea…
— Mitä? kysyi Piotr Ivanitsh, hieman teroittaen korviaan. — Tuohan tekee uteliaaksi…
— Aha! Uteliaaksiko? Niinpä minäkin kiusaan teitä! En sano.
Piotr Ivanitsh otti välinpitämättömästi käärön, pani kirjeen sinne ja alkoi panna kiinni.