— Sanoinhan minä miksi, mutta hän panee vaan omiaan! Älä pakoita minua tekemään sinun kustannuksellasi jotain loukkaavata vertailua. Siksi, että kun näet vaaran, vastoinkäymisen tahi onnettomuuden uhkaavan, niin on helpompi taistella sen kanssa — ja kantaa se: et tule hulluksi, etkä kuole; tahi kun tulee ilo, niin älä ala hyppiä ja kaataa rintakuvia — käykö jo selville? Hänelle puhutaan: tuossa on alku, arvaa sen mukaan itse loppu, mutta hän ummistaa silmänsä, pudistaa päätänsä, kuin mitä peljättiä näkisi, elää niinkuin lapsi. Sinun käsityksesi mukaan, elä vaan päivä päivältä miten sattuu, istu mökkisi kynnyksellä, mittaile elämäsi päivällisillä, tanssiaisilla, rakkaudella ja muuttumattomalla ystävyydellä. Kyllä kaikki haluavat kultaista elämää! Johan minä sanoin sinulle, että sinun käsityksilläsi on hyvä elää maalla, vaimon ja puolentusinan suuruisen lapsiliudan kanssa, mutta täällä täytyy tehdä työtä; senpä vuoksi pitää aina ajatella ja muistaa, mitä teit eilen, mitä teet tänään, että tietäisit mitä huomenna on tekeminen, s.o. lakkaamatta tarkastaa itseään ja tehtäviään, Siten pääsee jonkin asian perille; vaan tuolla tavoin… Mutta ei sinun kanssasi maksa puhua: sinä olet nyt houreissasi. Ai! Kohta on tunti kulunut. Ei sanaakaan enää. Aleksander; mene pois… minä en tahdo kuulla enempää; tule huomenna päivälliselle luokseni, muutamia muita tulee myös —
— Kenties ystäviänne?
— Niin… Konew, Smirnow, Feodorow — sinä tunnet heidät, ja sitten vielä joku…
— Konew, Smirnow, Feodorow! Ne ovat samoja ihmisiä, joiden kanssa olette asioissa.
— No, niin! kaikki tarpeellisia ihmisiä.
— Vai ne ovat teidän ystäviänne? Tosiaan, en ole huomannut, että olisitte ottanut ketään vastaan kovin lämpimästi.
— Johan olen sinulle sanonut, että minä kutsun niitä ystäviksi, joita kohtaan useimmin, jotka tuottavat minulle hyötyä tahi hauskuutta. Hyvänen aika! Mitä varten minä ilmaiseksi rupeaisin syöttämään?
— Minä luulin, että otatte, ennen häitä jäähyväiset todellisilta ystäviltä, joita sydämmestänne rakastatte, joiden kanssa maljan ääressä muistelette viimeisen kerran hauskaa nuoruuden aikaa ja ehkä erohetkellä puristatte heitä kovasti sydäntänne vastaan.
— Sinun viidessä sanassasi on kaikkea, mitä elämässä ei ole eikä tarvitse olla. Millä riemulla tätisi heittäytyisi sinulle kaulaan! Tosiaan, siinä olisi todelliset ystävät, kun löytyy ainoastaan ystävät, ja malja, silloin kun juodaan pikareista tahi laseista, ja syleilyjä eronhetkellä, kun ei ole eronhetkeä. Oh, Aleksander.
— Eikö teidän ole ikävä erota, taikka edes harvemmin tavata näitä ystäviä? sanoi Aleksander.