— Nyt on jo myöhäistä; joskus toiste.
— Ja Te voitte minulta tätä kieltää?
— Teiltä vielä enemmän kuin muilta. — Mistä syystä?
— Kestäisi niin kauan puhua. Hyvästi.
— Kuulkaa Aleksander, ainoastaan puoli tuntia, ei enempää. Jos kiellätte, niin se osoittaa, ettei Teillä ole koskaan ollut hitusenkaan verran ystävyyttä minua kohtaan.
Hän pyysi niin tunteellisesti, niin vakuutuksella, ettei Aleksander voinut kieltää, ja hän seurasi Lisaveta Aleksandrownaa pää alla päin, Piotr Ivanitsh oli toimitushuoneessaan.
— Aleksander, olenko minä todellakin ansainnat Teiltä ainoastaan ylenkatseen? kysyi Lisaveta Aleksandrowna, saatuaan hänet istumaan kamiinin viereen.
— Te erehdytte, ei tämä ole ylenkatsetta, vastasi hän.
— Mitä se on? Miksi tätä nimittäisin: kuinka monta monituista kertaa minä olen kirjoittanut Teille kutsunut Teitä luokseni, mutta Te ette tullut, lopulta ette vastannut enää kirjeisini.
— Ei se ole ylenkatsetta.