— Mitä se on?
— Ei mitään! sanoi Aleksander huokauksella. — Hyvästi, ma tante.
— Odottakaa! Mitä minä olen Teille tehnyt? Mikä Teidän on, Aleksander? Miksi Te olette tuollainen? Minkätähden Te olette välinpitämätön kaikesta, ette käy missään, oleskelette semmoisessa seurassa, joka on Teille sopimaton?
— Ilman vaan, ma tante; tämmöinen elämäntapa minua miellyttää; tällä tavalla on niin rauhallista elää: se on minulle sopivaa…
— Teille sopivaa? Mitä Te löydätte järjellenne ja sydämmellenne semmoisessa elämässä, semmoisten ihmisten kanssa?
Aleksander nyökäytti päätään.
— Te teeskentelette Aleksander; Te olette jostain kovin loukattu ja olette vaiti. Ennen aina löysitte jonkun, jolle uskoitte huolenne, tiesitte löytävänne lohdutusta tai ainakin osanottoa. Eikö Teillä ole enään ketään?
— Ei!…
— Ettekö usko kenellekään?
— En.