Näillä sanoilla laskeusi hän nojatuoliin. Anton Ivanitsh sieppasi pöydältä leipäpalasen, pani sen ja suola-astian lautaselle sekä hyökkäsi ovea kohti.
— Ei ole niin mitään valmistettu! ärisi hän.
Mutta samassa ovessa tuli heitä vastaan kolme lakeijaa ja pari palvelustyttöä.
— Hän tulee, tulee! Hän on tullut, huusivat he kalpeina ja säikähtyneinä, aivan kuin olisi tullut rosvoja.
Niiden jäljessä tuli heti Aleksander.
— Sashenka! ystäväni!… huudahti Anna Pavlowna, seisahtui yht'äkkiä ja katseli neuvottomana Aleksanderia.
— Missä on Sashenka?
— Minähän se olen, äitiseni! vastasi tämä suudellen hänen kättään.
— Sinä?
Äiti katseli häntä tarkasti.