— Hyvää päivää, hyvä herra. Mitäpä meidän elämästämme? Se on kehnoa.
Mutta Te olette vasta pulskistunut täällä.
Anton Ivanitsh sylkäsi.
— Äläpä silmää, hyvä veli. Paljonko tarvitsee onnettomuuteen? lisäsi hän ja alkoi syödä kaalia.
— No miten Te jaksoitte siellä? kysyi hän.
— Noin vaan: ei liian hyvin.
— Varmaan ruokatavarat olivat hyvät? Mitä sinä söit?
— Mitä? Otti häntä puodista hyytelöä ja kylmää piirakkaa — siinä oli päivällinen!
— Kuinka? Puodistako? Entäs oma uuni?
— Kotona ei valmistettu. Naimattomat herrat eivät siellä syö kotona.
— Mitä sinä sanot! lausui Anton Ivanitsh ja pani pois lusikan,