— En minä nai, toisti Aleksander.
— Kuinka, etkö milloinkaan?
— En milloinkaan.
— Herra varjele! Mitä tästä tuleekaan? Muut ihmiset ovat kuni ihmisiä ainakin, mutta hän yksinään on Jumala ties' minkäkaltainen. Minulle se olisi semmoinen ilokin! Jumala voisi saattaa niinkin että saisin hoitaa lapseni lapsia. Mutta naipa kuitenkin hänet; kyllä sinä opi häntä rakastamaan…
— En minä rakastaisi, äiti hyvä: minä olen jo lakannut rakastamasta.
— Kuinka olet lakannut rakastamasta, ethän ole vielä ollut naimisissakaan! Ketä sinä siellä rakastit?
— Tyttöä.
— Miksi et nainut?
— Hän petti minut.
— Kuinka petti? Ethän ollut vielä naimisissakaan hänen kanssaan?