— Minä ajattelin, emmekö uudistaisi muutamia tuttavuuksia, jotka olemme kokonaan jättäneet? Sitä varten aioin minä pitää tanssi-iltaman, huvittaisit itseäsi ja kävisit samoin itsekin vieraissa…
— Ah, ei, ei! sanoi Lisaveta Aleksandrowna peljästyneenä: Herran tähden älkää vaan! Kuinka… tanssiaiset!
— Mitä se sinua niin säikäyttää? Sinun ijälläsi tanssiaiset eivät ole vielä menettäneet hupaisaa puoltaan, sinä voit vielä tanssia…
— Ei, Piotr Ivanitsh, pyydän sinua, älä keksi moisia! puhui hän elävästi. Ruveta taas huolehtimaan puvuista, pukemaan itseään, ottamaan vastaan vieraita, käymään vieraissa — Herra siitä kaikesta varjelkoon!
— Sinä taidat aikoa käydä elinaikasi tuollaisessa mekossa?
Niin, jos sinä sen sallit, minä en heittäisi sitä päältäni. Mitä keikaileminen hyödyttää? Rahan, menekkiä se vaan on, liikamaista puuhaa ihan hyödyttä.
— Tiedätkös mitä? sanoi Piotr Ivanitsh äkkiä. — Sanotaan Rubinin tulevan tänä talvena tänne; meillä tulee olemaan vakituinen itaalialainen opera; minä olen tilannut meille loogin — mitä sinä arvelet?
Hän ei virkkanut mitään.
Liisa!
— Turhan vuoksi, sanoi hän arasti. Minä luulen senkin minua rasittavan… minä väsyn…