Kuinka hän oli muuttunut: Tullut lihavaksi, kaljupääksi, tullut niin vereväksi. Millä arvokkaisuudella hän kantaa pullakasta vatsaansa ja kunniamerkkiä kaulassaan. Hänen silmänsä loistivat ilosta. Erinomaisen tunteellisesti suuteli hän tädin kättä ja puristi sedän…
— Mistä tulet? kysyi Piotr Ivanitsh.
— Arvatkaa, vastasi Aleksander painolla.
— Sinulla on tänään erinomaisen nopea tahti käydessäsi, sanoi Piotr
Ivanitsh, katsoen häneen kysyväisesti.
— Lyön vaikka vedon ettette arvaa! sanoi Aleksander.
— Kymmenen, kaksitoista vuotta takaperin, muistan, että sinä kerran juoksit samaten luokseni, huomautti Piotr Ivanitsh — särit vielä jotain… silloin minä paikalla arvasin, että olit rakastunut, mutta nyt… olisitkohan taaskin? Ei voi olla mahdollista: sinä olet liian viisas voidaksesi…
Hän katsoi vaimoonsa ja vaikeni yht'äkkiä.
— Ettekö, arvaa? kysyi Aleksander.
Setä katseli häntä ja mietti miettimistään.
— Etköhän aio… mennä naimaan? sanoi hän epäilevästi.