— Mikä?
— Silloin kun minä rakastin, vastasi Aleksander, naiminen ei tahtonut onnistua…
— Mutta nyt kun nait, niin rakkaus ei tahdo onnistua, lisäsi setä ja molemmat purskahtivat nauruun.
— Tästä seuraa se, että Te olette oikeassa, kun pidätte tottumuksen tärkeimpänä…
Piotr Ivanitsh näytti hänelle taaskin raivostuneita kasvoja:
Aleksander vaikeni eikä tiennyt, mitä hänen piti ajatella.
— Naida kolmenkymmenen viiden vanhana, puhui Piotr Ivanitsh, se on järjestelmäni mukaista. Muistatko, kuinka sinä hurjistuneena suonenvedossa huusit, että sinua kauhistuttavat epätasaiset avioliitot, että morsianta kuljetetaan kuin uhria, koristettuna kukkasilla ja hohtokivillä ja työnnetään vanhan miehen syliin, useimmiten ruman, kaljupään. Näytäpäs päätäsi.
— Nuoruus, setä, nuoruus! En ymmärtänyt asian oikeata laitaa, sanoi
Aleksander silittäen kädellään hiuksiaan.
— Asian oikeata laitaa, jatkoi Piotr Ivanitsh. — Muistatko kuinka rakastunut sinä olit tuohon, mikä se olikaan… Natasha, Vai kuinka? "Hurja mustasukkaisuus, kohtaukset, taivaallinen autuus"… mihin tämä kaikki on joutunut?
— No, no, setä, lopettakaa! sanoi Aleksander punastuen.
— Missä "ääretön rakkaus on, kyyneleet?"…